Tunnetaitoja voi oppia. 28.8.2018.

Teksti: Antti KarvonenRauhantervehdys -lehti 28.8.2018

Titta Karannan mukaan tunnetaidot ovat lasten vanhempien tärkeää osaamista.

     Kun sota-aikana piti tukahduttaa tunteet selviytymisen vuoksi, nykyaikana olisi hyvä saada niihin yhteys samasta syystä. Tätä mieltä on Titta Karanta, joka vieraili puhumassa tunnetaidoista Oulun seurakunnan varhaiskasvatuksen työntekijöille.      Karanta on lasten tunnetaito-ohjaaja ja kouluttaja.     Hänen mukaansa omien tunnetaitojen kehittäminen auttaa aikuista kohtaamaan lapsen tunteet.- Jos lapsi esimerkiksi sanoo, että häntä pelottaa, ei tulisi todeta, että mitään pelättävää ei ole. Kannattaa mieluummin myötäelää lapsen kokemus todellisena niin, että lapsi saa tunteilleen vahvistuksen, Karanta sanoo.      Tunnetaitojen perusteet opitaan lapsuudessa. Moni kantaa mukanaan historiaa, josta ei ole välttämättä tietoinen.     Tällöin omien tunteiden ja reaktioiden välissä ei ole ehkä lainkaan tilaa tietoiselle kokemiselle, vaan toimimme automaattisten, menneisyydestä kumpuavien mallien pohjalta.

Sanat voivat johtaa harhaan

Yksi keino saada yhteys omiin tunteisiinsa on vahvistaa niin sanottua tunnekehoyhteyttä. Tunteilla on aina myös fyysinen puoli. Kun tämän tiedostaa, voi oppia tunnistamaan ja nimeämään tunteitaan paremmin.

    – Tukahdutettu tunne jää kehoon. Kun alkaa tunnistamaan, miltä pelko tai viha tuntuu, myös niiden tietoinen kokeminen tulee mahdolliseksi.

Tukahdutettu tunne jää kehoon

Tunteiden älylliselle pohdinnalle on oma paikkansa, mutta se ei pelkästään riitä. Sanat voivat johtaa meitä harhaan, sillä niillä on mahdollista selittää ei-toivottuja tunteita olemattomaksi, Karanta sanoo.

     – Sanat saattavat olla jopa haitallisia, mikäli ne erottavat meidät tunteiden kokemisesta. Siksi tunteiden tunteminen kehon kautta on niin tärkeää.

Turvallinen ihminen on suuri apu

Hyviä keinoja tunnekehoyhteyden vahvistamiseen ovat erilaiset menetelmät ja terapiat, joissa keskitytään tunteiden keholliseen puoleen. Tunnetaitoja voi harjoitella myös itsekseen.     – Tietoisen läsnäolon harjoitukset ovat hyviä keinoja tunteiden kokemiseen. Konkreettinen pysähtyminen ja syvähengitys auttavat meitä säätelemään tunnekokemuksia.     Suuri merkitys tunnetaitojen opettelussa myös aikuiselle ovat turvalliset ihmiset.     – Turvallisen ihmisen läsnäolo voi auttaa kokemaan sellaisia tunteita, joita ei ole aiemminkin uskaltanut kokea.

Lue myös nämä

Tunnetaitoja lapsille – Vantaa jalkautti tunnetaidot esi- ja alkuopetukseen

Artikkelit

Tunnetaitoja lapsille – Vantaa jalkautti tunnetaidot esi- ja alkuopetukseen

Tunnetaidot eivät ole pelkkää tunteiden hallintaa – itsemyötätunnolla on merkitystä

Artikkelit

Tunnetaidot eivät ole pelkkää tunteiden hallintaa – itsemyötätunnolla on merkitystä

Kysely kertoo: LTTO-koulutus muuttaa tunnetaitojen ohjaustapoja merkittävästi

Artikkelit

Kysely kertoo: LTTO-koulutus muuttaa tunnetaitojen ohjaustapoja merkittävästi