Kirjoittaja Inkeri Meriluoto, Kuvat Johanna Soikkeli

Tarinamme – Tunne & Taida – Suomen Tunnetaitokoulutus

Tunne & Taida on tunnetaitojen pioneerikouluttaja Suomessa. Koulutamme etupäässä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia.  

Tunne & Taida tunnetaan parhaiten Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksestaan (LTTO). Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen on käynyt jo yli 600 kasvatus-, opetus-, sosiaali- ja terapiatyön ammattilaista. 

Koulutuksen mukaista tunnetaito-ohjausta on saanut jo toistakymmentä tuhatta lasta ympäri Suomea. 


Jyväskylä, Kainuu, Vantaa, Helsinki, Raahe, Asikkala. 

Tunne & Taida kouluttaa jatkuvasti tilauskoulutuksina kuntien kasvatus- ja opetusalan työntekijöitä. 

Kymsote, Tehy, Suomen kuntoutuskouluttajat, Lasten Fysioterapia ry. 

Tunnetaitokoulutuksia kysyvät yhä enemmän myös sosiaali- ja terveysalan yritykset ja organisaatiot. 

Tilauskoulutusten kautta arviolta jo yli 20 000 ammattilaista on saanut koulutusta tunnetaidoista ja tukea kohtaamistyöhönsä.

Tämä on Tunne & Taidan yksi tärkeistä tavoitteista. 

“Haluamme olla rakentamassa inhimillisempää ammatillista normia, jossa tunnetaidot ymmärretään kaiken kasvatus-, opetus- ja kohtaamistyön ytimeksi, johon ammattilaisilla on oikeus saada lisäkoulutusta”, Tunne & Taidan perustaja Anne-Mari Jääskinen sanoo.  

Tunne & Taida aloitti tunnetaitokoulutukset ja koulutusten kehittämisen Anne-Mari Jääskisen johdolla jo 2008. Tunne ja Taida Oy:ksi yritys kasvoi 2017.

Nyt Tunne & Taida työllistää jo useita kouluttajia osapäiväisesti ympäri Suomea – ja koulutuksia tarjotaan Helsingistä Rovanimelle. Sekä tietenkin myös online.

Tunne & Taidan asiantuntijakouluttajilla on yhteensä useiden kymmenien vuosien kokemus kasvatus-, opetus- sekä sosiaali-ja terveysalalla työskentelystä, joten kosketuspintaa ammattilaisten arkeen on laajasti.

Koulutusten koordinoinnista vastaa myynti- ja koulutuskoordinaattorimme Marjo Lamminaho.


Entä mitä mieltä asiakkaamme ovat meistä?

Asiakkaidemme mukaan Tunne & Taida on ennen kaikkea kiinnostava, asiantunteva ja empaattinen.

Muun muassa näillä sanoilla he kertoisivat koulutuksistamme muille:

”Tätä tarvitaan ihan kaikkeen, jokapäiväiseen elämään!”


Entä millainen tunne Tunne & Taidan koulutuksesta jää?

Näin koulutuksissamme käyneet vastaavat:

”Inspiroitunut! Kevyempi ja toiveikas olo!

Rohkaiseva ja eteenpäin vievä. Turvallinen, hyväksytty, arvostettu, helpottunut.

Innostunut! Halu oppia lisää valtava!

Ja näin koulutusyhteistyötä ovat kuvanneet tilaajatahot:

”Harvassa ovat ne koulutukset, jotka näin paljon kehuja keräävät.”

”Tunne & Taidan koulutukset ovat laadukkaita kokonaisuuksia, joita voi turvallisin mielin järjestää ja markkinoida omille asiakkaillemme.”

”Tämä oli juuri sitä, mitä tilattiin!”

”Eikö ne tunteet ikinä lopu vaikka niitä kuinka harjoittelee?” 

Tätä kysyi tuskaisena yksi ekaluokkalainen tunnetaitoryhmän osallistuja. 

Niinpä. Tunteet vaikuttavat meissä aina ja kaikkialla, olimme niistä tietoisia tai emme.

Tunnetaiturikaan ei jää tunteista paitsi, vaan oppii itsestään aina uutta juuri niiden kautta. 

Tervetuloa oppimaan – ja tuntemaan!

Lue myös nämä

Tunne ja taida! Tunnetaitojen oppiminen hyödyntää sekä aikuisia että lapsia! Suomen Lastenhoitoalan liiton lehti nro 4-5/2018

Meistä mediassa

Tunne ja taida! Tunnetaitojen oppiminen hyödyntää sekä aikuisia että lapsia! Suomen Lastenhoitoalan liiton lehti nro 4-5/2018

Sydän auki ihmisenä ihmiselle, Maaseudun Tulevaisuus 19.6.2017

Meistä mediassa

Sydän auki ihmisenä ihmiselle, Maaseudun Tulevaisuus 19.6.2017

Yhdeksän totuutta tunteista. HNY Group 23.9.2019

Meistä mediassa

Yhdeksän totuutta tunteista. HNY Group 23.9.2019