Kirjoittaja Inkeri Meriluoto

Anne-Marin tarina

”Tule, Anne-Mari, nyt mennään.” 

Vielä hetki ennen luentotilaisuuden alkua Anne-Mari Jääskinen ojentaa mielessään käden sisäiselle pienelle itselleen ja puristaa siitä lujasti. 

”Mä pidän susta kii. Me selvitään tästä yhdessä.” 

Anne-Mari Jääskinen on Tunne & Taidan perustaja ja Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen, LTTO, luoja.

Anne-Mari Jääskinen on Tunne & Taidan perustaja, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen luoja ja tunnetaitojen tietokirjailija.  

Hän on myös taideterapiaohjaaja, rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (RVO) ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. 

Hän on Suomen ensimmäisiä tunnetaitokouluttajia ja kysytty luennoitsija. Anne-Mari on kouluttanut tuhansia kasvatus- ja opetusalan ammattilaisia omalla inspiroivalla, syvän inhimillisellä ja hersyvällä tyylillään. 

Yli kymmenen kouluttamisvuoden jälkeen hän edelleen usein jännittää esiintymisiä ja koulutustilaisuuksia. Kysyy itseltään, riitänkö?

Tunne & Taidan tarina alkoi löytämisen riemusta.

Tunne & Taidan tarina alkoi löytämisen riemusta.

Vielä vuonna 2000 Anne-Mari toimi kiireisenä projektipäällikkönä, kunnes paloi loppuun.

Pikkuhiljaa terapian edetessä ja uupumisen hellittäessä syntyi kysymys, ihmetys. Miksi meistä niin moni kasvaa lapsuutensa vailla tukea ja ymmärrystä tunteista ja opettelee niitä sitten aikuisena terapiassa? Miten tätä voisi muuttaa? 

Vastaus alkoi hahmottua erilaisissa tunne- ja vuorovaikutuskoulutuksissa. Ensimmäiset tunnetaitoluennot ja aikuisten tunnetaitokurssit Anne-Mari piti 2009. Samoihin aikoihin hän aloitti lapsille suunnatut omat tunnetaitoryhmät ja kouluttautui taideterapiaohjaajaksi. 

Vuonna 2017 kysymys oli kasvanut ainutlaatuiseksi osaamiseksi: Anne-Mari koulutti lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia ympäri Suomea ja kirjoitti kahta tietokirjaa.

Anne-Mari Jääskinen on myös tietokirjailija, taideterapiaohjaaja, rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja (RVO) sekä ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

Jo tuhannet lapset saivat Anne-Marin kouluttamien ammattilaisten kautta monimenetelmällistä tukea tunnetaitoihin. 

Mitä sä rageet -kirjat nuorille ja kasvattajille olivat myyntimenestys ja ensimmäiset painokset myytiin pian loppuun.

Anne-Marin kalenterista loppui tyhjä tila. 

Pian myös kaikki muu uhkasi loppua. Ilo, nauru, halu kohdata, luoda uutta. 

Seurasi suru, pettymys, häpeä. Olenko tässä taas. Uupumisen partaalla – minä, joka koulutan työkseni aikuisia tunnetaidoista. 

Anne-Mari Jääskinen on kysytty tunnetaitokouluttaja.

Luentojännitys helpottaa heti, kun Anne-Mari jakaa yleisölle kokemuksen jännityksestään ja näkee, miten tuttu tilanne se on niin monelle. 

Sellaisia me ihmiset olemme, me jännitämme. Syntyy tunnetason yhteys. Turva, luottamus. 

Myös uupumisen uhka helpotti jakamalla. Löytyi toinen ihminen, kollega, joka oli kokenut saman ja osasi kannustaa kouluttajatiimin kasvattamiseen. 

Vuonna 2018 Tunne & Taidan toiminta laajeni. Vastuu keveni, nyt sitä kantoi monta uutta kouluttajaa. Syntyi uusia koulutuksia. Ilo ja riemu palasivat. Kohtaamisen, luomisen halu. 

Anne-Mari Jääskinen ja Inkeri Meriluoto, Tunne & Taida

Yhteys syveni, ymmärrys – niin moni muu oli kokenut ihan samaa. Miten tätäkin voisi muuttaa? Mikä auttaa asettamaan rajat?  

Anne-Mari sulkee silmänsä, hengittää syvään, kerran, kaksi. 

Tunnetaidoista vaikeimmat ovat sietämisen ja rajaamisen taidot. Että pitää sietää innostustakin, antaa sen tuntua ja asettaa sillekin elämää palvelevat rajat. 

Ojentaa käsi sille pienelle kuvitteelliselle itselleen, joka innostuksen, kiireen, väsymyksen keskellä niin herkästi unohtuu. 

Sille, jonka kanssa meistä jokainen joka aamu herää. Joka sisällämme kohtaamme muut. 

Hyvin- tai huonosti voivina, kokonaisina ihmisinä. 

Lue myös nämä

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

Artikkelit

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 1/2

Artikkelit

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 1/2

Asenteena ihme

Meistä mediassa

Asenteena ihme