Kirjoittaja Inkeri Meriluoto, Kuvat Maiju Tiittinen

Yli 200 ammattilaista vankisti tunneosaamistaan Jyväskylässä – esihenkilöt ja henkilöstö erikseen

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työntekijät ja heidän esihenkilönsä saivat omat tilauskoulutukset tunnetaitojen tukemisesta ja tunnejohtajuudesta.

Jyväskylässä yli 200 ammattilaista vankisti keväällä tunneosaamistaan Tunne & Taidan tilauskoulutuksissa. Teemoina olivat tunnejohtaminen ja tunnetaitojen tukeminen – ja ammattilaisten omat tunteet.

Yksi osallistujista oli Weissmannin alueen päiväkodin johtaja Maiju Tiittanen (kuvassa oikealla). Hän osallistui yli 50 kollegansa kanssa esimiestyön tunnejohtamisen koulutukseen.

Varhaiskasvatuksen opettaja, apulaisjohtaja Marja Savolainen (kuvassa vasemmalla) Janakan päiväkodista osallistui puolestaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen työntekijöille suunnattuun koulutuskokonaisuuteen, joka keskittyi lasten tunnetaitojen vahvistamiseen.

Koulutuskokonaisuudet kulkivat rinnakkain ja tukivat toisiaan.

”En ole ikinä ollut tämmöisessä koulutuskokonaisuudessa, jossa oli omat kokonaisuutensa sekä esihenkilöille että työntekijöille. Tämä oli todella hyvä näin!” Savolainen toteaa.

Teams-koulutusta tuettiin oppimisympäristöllä ja tunnetaitojen materiaalipankilla

Molemmat koulutuskokonaisuudet sisälsivät neljä vuorovaikutuksellista koulutusiltapäivää Teamsin kautta. Koulutuskerrat sisälsivät teoriatiedon lisäksi kokemuksellisia harjoitteita, käytännön esimerkkejä ja pienryhmätyöskentelyä.

Tunnetaitojen jalkauttamista arkeen tuettiin verkko-oppimisympäristöllä ja materiaalipankilla.

”Paljon hyvää tietoa ja konkreettisia vinkkejä työhön. Paljon sellaisia asioita, joita pystyy hyödyntämään sekä työssä että kotona.”

Miten tyytyväinen tilaaja oli koulutuksiin?

”Tämä oli juuri sitä, mitä tilattiin!” koulutuksen tilaaja, kasvun ja oppimisen tuen asiantuntija Minna Laiho Jyväskylä palveluohjaus- ja kehittämisyksiköstä tiivistää.

”Koulutus vastasi juuri sitä, mitä odotettiin. En osaa sanoa, mikä olisi voinut olla toisin. Tunne ja Taida kuunteli tosi tarkasti meidän toiveita, kun koulutuskokonaisuutta hahmoteltiin”, pedagoginen asiantuntija Taru Kivijärvi samasta yksiköstä sanoo.

Lue myös: Tunnetaitoja lapsille – Vantaa jalkautti tunnetaidot esi- ja alkuopetukseen

Kivijärvi ja Laiho kiittelevät erityisesti sitä, että sekä esimiesten että henkilöstön koulutuksissa keskityttiin myös paljon omiin tunnetaitoihin, omaan jaksamiseen ja emotionaaliseen palautumiseen.

”Meillä on töissä isoja tunteita, paljon erilaisia tarpeita, välillä hankalia tilanteita. On tärkeää myös ymmärtää ja saada vahvistusta sille, mikä on riittävää tämän kaiken kanssa. Työhyvinvointia ajatellen riittävyyden kokemus on tärkeää”, Kivijärvi sanoo.

”Heräsin huomaamaan, kuinka paljon omasta hyvinvoinnista huolehtiminen vaikuttaa siihen, miten kykenee tekemään työtään. Sain ihan konkreettisia vinkkejä haastavien lasten kanssa toimiseen, jotka huomasin toimiviksi käytännössä.”

Laiho kiittelee erityisesti myös sitä, miten Tunne ja Taidan kouluttajat mallinsivat tunteiden kanssa toimimista ja arvostavaa vuorovaikutusta läpi koko koulutuksen.

”Kouluttajat olivat tosi asiantuntevia, lämpimiä ja empaattisia. Oli myös ihana seurata heidän välistä vuorovaikutusta ja tapaa sanoittaa omia tunteitaan, ne mallinsivat meille osallistujille koko ajan koulutuksen sisältöä käytännössä”, Laiho kiittää.

Kivijärvi nyökkää ja jatkaa.

”Kun puhutaan lasten tunnetaitojen tukemisesta, niin se ei voi olla irrallaan aikuisten tunnetaitojen vahvistamisesta. Sillä on niin iso merkitys, miten aikuinen on niissä vuorovaikutustilanteissa, miten hän kohtaa omia tunteitaan ja kanssasäätelee sekä itseään että lasta siinä vierellä”, Kivijärvi painottaa.

”Kiitos kiitos kiitos. Tällaista lisää, huolellisesti suunniteltu ja toteutettu koulutus. Kouluttajat olivat ihan Pro!”

Tunnetaitojen jalkautus kasvatus- ja opetustyöhön jatkuu koko ensi vuoden

Jyväskylään on nyt ensi kaudelle rakenteilla tunnekasvatuksen vuosikello, ja tunnetaitoja on tarkoitus käsitellä tulevilla suunnittelupäivillä, pedagogisissa viikkopalavereissa, mentoroinneissa ja yksiköiden sisäisissä palavereissa.

”On ollut todella vaikuttavaa nähdä, miten esimerkiksi tunnesäätelyä tukevia harjoitteita on otettu heti käyttöön lasten kanssa. Ollaan myös mietitty, että aikuisten palaverit voitaisiin jatkossa aloittaa pienellä hengähtämishetkellä”, Savolainen ja Tiittanen toteavat.

Savolainen pitää tärkeänä, että opit tunteista ja tunnetaidoista tavoittivat niin esihenkilöt kuin henkilöstön.

”Jos vain esihenkilöt tai osa henkilöstöstä olisi innostunut tunnetaitojen merkityksestä, niin tätä ei saataisi vietyä rakenteisiin. Nyt meillä on mahdollisuus saada tästä kaikkiin meidän taloihin ammennettua. Tämä on todella tärkeää työtä isolla T:llä!” Savolainen toteaa.

Ammattikseen muita tukevan on välillä vaikea löytää tilaa omille tunteilleen

Yli 60 ihmisen esihenkilönä toimiva Tiittanen kertoo, että välillä halu voida tukea toista on niin suurta, että omat tunteet tulee herkästi heitettyä romukoppaan.

”Oli hyvä saada koulutuksesta muistutusta ja konkreettista tilaa ja keinoja pysähtyä omien tunteiden äärelle, oivaltaa, että niiden laiminlyöminen kostautuu juuri niille joita haluaisi tukea.”

Savolainen on samaa mieltä.

”Itselle laskeutui rauha olla siinä koulutustilanteessa, kouluttajien lempeät ja ystävälliset sanat suorastaan hellivät omaa sisintä. Se oli ihan käsittämätöntä aluksi.”

”Kiitos inhimillisestä ja armollisesta lähestymistavasta aiheeseen.”


Tapa sanoittaa asioita puhutteli Savolaista niin, että hän teki kustakin koulutusiltapäivästä täydelliset muistiinpanot. Niitä kertyi vihkoon monta sivua.

”Siellä oli niin paljon ihan sellaisia lauseita, mitä halusi napata mukaan!”

Tiittanen nyökkää ja nauraa:

”Koulutuksessa visuaalisesti esitetty tieto esimerkiksi hermoston toiminnasta on myös jäänyt elämään meidän puheeseen. Saatan sanoa, että olin ihan tulivuorena äsken, ja muut ymmärtävät, mitä se tarkoittaa.”

”Näitä päiviä on odottanut innolla.”


Tilaaja! Kun tilaat isomman koulutuskokonaisuuden Tunne & Taidalta, me

  • Voimme toteuttaa koulutuksen lähikoulutuksena, hybridinä tai kokonaan online joko meillä käytössä olevan Zoom-palvelun tai teidän organisaation verkkokokoustyökalulla (esim. Teams). Kysy näistä lisää!
  • Koulutusta voidaan tukea halutessanne verkko-oppimisympäristöllä, jota kautta myös koulutukseen liittyvät materiaalit voidaan jakaa.
  • Koulutuksen päätteeksi teemme palautekyselyt ja käymme halutessanne palautteen kanssanne läpi.
  • Ota yhteyttä, kysy lisää ja tilaa koulutus!

Sitaatit palautekyselyistä.

Lue myös nämä

Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Artikkelit

Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Jyväskylän suursatsaus varhaiskasvatuksen työhyvinvointiin kannatti – ”Oikeasti hyötyä!”

Artikkelit

Jyväskylän suursatsaus varhaiskasvatuksen työhyvinvointiin kannatti – ”Oikeasti hyötyä!”

Tarinamme – Tunne & Taida – Suomen Tunnetaitokoulutus

Artikkelit

Tarinamme – Tunne & Taida – Suomen Tunnetaitokoulutus