Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Niin kauan kuin tunteita piisaa, harjoittelemme niiden kanssa olemista ja yhteiseloa. Tunteiden sietämistä. Ja niitähän piisaa! Läpi koko elämämme.

Olennaisin harjoitteluaika on silloin, kun säätelyjärjestelmämme vasta ottaa ensiaskeliaan.

Moninkertaisen konstikkaaksi treeni muodostuu, jos emme saa lapsuudessamme siihen tukea. Jos kukaan ei mallinna, sanoita tai kanssasäätele. Tai ”säätelee” jyrkästi, vältellen tai käskee olla olematta sitä mitä on. ”Ei tuosta voi olla pettynyt. Ei saa olla vihainen.” ”Ole reipas. Ole kiltti.

”Silloin hermosto ei pääse tyyntymään niinkuin optimaalista olisi, vaan jää hälytystilaan. Vaikka näennäisesti hiljentyisimmekin, sisällä voi pauhuta hämmennys ja paniikki.

Hermostomme keskustelevat keskenään. Hermostojen kielellä, nonverbaalisesti. Ne aistivat toisiaan. Kiihtyvät toistensa virittyneisyydestä, mutta ennenkaikkea saavat tukea ja lohtua toisen rauhoittuneesta hermostosta silloin kun oma hermosto vielä säntäilee ja kokee hätää.

Aikuisen hermoston on tarkoitus tukea lapsen vielä impulssimaisesti reagoivaa hermostoa. ”Ollaan näin, näin tästä selviää. Minä näytän.

”Jos jäämme tämän konkreettisen kanssasäätelyn ulkopuolelle, emmekä saa tukea sietämättömien tunteiden sietämiselle, keksimme omat selviytymiskeinomme.

Niin opimme ajan saatossa ohittamaan, välttämään ja kieltämään tunteemme – itsemme – kohtaamisen, hyväksymisen ja kannattelun sijaan.

Itsensä ohittamaan oppineen on usein vaikea tehdä myöhemminkään valintoja itsensä puolesta. Tutumpaa on ohjautua muiden odotusten mukaan. Niiden, jotka ennenkin tiesivät paremmin. Itse alkaa hukkua ja hävitä.

Miten lohdullista onkaan, että itsen voi myös myöhemmin värittää näkyviin. Ensin toisten tuella ja myöhemmin sitten ihan itsekseenkin.

Kuulla omista sävelistä erilaisia sointuja, kannatella niitä itsessään ja ilmaista omaa lauluaan maailmalle! Kirkkaasti, heleästi tai äänekkäästi. Justiin niinkuin oma sointu sisällä tuntuu.

Ootko sä tullut kannatelluksi omien tunteidesi kanssa? Millaista mallia sä olet tunteiden sietämiselle saanut?

Lue myös nämä

Anna kiukulle ymmärtävä syli

Blogi

Anna kiukulle ymmärtävä syli

Puristuksen voiman ymmärtää vasta kun hiukan voi alkaa jo hellittää

Blogi

Puristuksen voiman ymmärtää vasta kun hiukan voi alkaa jo hellittää

Lapsen tunnetaidot kehittyvät aikuisen kohtaamisen taidoista

Blogi

Lapsen tunnetaidot kehittyvät aikuisen kohtaamisen taidoista