Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Sopivassa vireystilassa tunteetkin soljuvat

Kun olo on vahva ja vankka, kestää hankaliakin tunteita liiemmin järkkymättä – tiiliseinän lailla. Jos olo taas on muutenkin jo kulunut, nuhjuinen ja vähän hauras, ei paljoa tarvita, että perusta murenee.

Niin se menee, että jesarilla, ilmastointiteipillä, pärjää jonkin aikaa, pitkäänkin, mutta aikaa myöten senkin pito heikkenee eikä auta kuin korjata homma kuntoon kunnon välineillä ja perustuksia myöten.


Tunteitakin voi hetken, pidempäänkin pidellä kuulumattomissa tai toimia niistä huolimatta, paikkailla pois näkyvistä. Mutta aikaa myöten sisin pyrkii pintaan, eikä suostu enää hiljenemään. Vireystila muuttuu kireämmäksi ja yhä vain kireämmäksi. Kun tunteita vielä vain kertyy ja jää käsittelemättä, vireystila alkaa olla kuin viulunkieli, joka narahtaa pienestäkin näppäisystä. Tuttua ehkä juuri näin eristysajan aikaan.

Sisimmän ovi singahtaa kertaheitolla apposen auki ja sisältä purskahtaa kellarinkin sisällöt käsille. Ovelle huolettomin mielin koputtanut muukalainen – läheinen tai vieläkin läheisempi, seisoo ovella ihmeissään. Mikä sille tuli? Eikä itsekään voi kuin ihmetellä – huh, mikä lasti! Tunteet on oksennettu kerralla näkösälle ja siinä onkin sitten selvitettävää kerrakseen – kokijalleenkin usein yllätyksenä.

Näin siis tunteet toimivat vireystilan kanssa käsi kädessä. Kumpikin toisiinsa vaikuttaen.


Tunnelasti kiristää vireystilaa yhä korkeammalle, mutta jos säilöntävoima on oikein kova, se valahduttaa vireystilan kellariosastoon – alakuloon ja lamaannukseen. Tunteiden panttaamiseksi ja ohittamiseksikin tätä sanotaan.

Kun tarpeeksi panttaa ja säilöö, alkaa systeemi säilöä kellariosastoon kaiken muunkin kuin vain hankalat olot ja tunteet. Ilon, innostuksen ja toimeen tarttumisen. Ihmisestä tulee säilöntäkone, oikea hillokellareiden kellari. Olokin on nuhjuinen, kylmänkalsea ja… kellarimaisen jämähtänyt. Mikään ei oikein virtaa.

Siksipä on päättäväisesti astuttava kellariin, kuorittava purkki kerrallaan homeet tunteiden pinnalta, tarkasteltava niiden sisältöä – makusteltava, että mitä tämä pitääkään sisällään? Uh, otetaan nyt tämäkin sisältö käsittelyyn, vaikkei ihan mieluista makua olekaan.

Niin jämähtäminen muuttuu toiminnan ja kohtaamisen kautta tunne kerrallaan virtaukseksi, raikas ilma pääsee tuulettamaan kellaria, tulee tilaa uudelle, vapautuu pantattua energiaa. Hillot tulevat niin sanotusti energiaksi hyvään käyttöön – toimintavoimaksi, niinkuin tunteiden alkuperäinen tarkoitus onkin.


Vihalla on toimeenpanevaa energiaa – rajavoimaa, puolustautumista, kohti menemistä, ilmaisua. Se nostaa vireystilaamme jopa sekunneissa, kuten pelkokin, joka virittää valppauteen ja valmistaa meitä suojautumaan.

Ilo on itsessään jo vireyttävää, se pistää jalat tanssimaan portaita ylös ja alas ja palauttaa meitä kellarienergioista tasapainoon.

Innostus se meitä vasta virittääkin. Sen tarmolla saamme paljon aikaan, joskus jopa yli voimavarojemme, jolloin saatamme humpsahtaa rytinällä ylivireydestä alivireyteen liikaa touhuttuamme.

Suru taas laskee vireystilaamme enemmän olemiseen, laskeutumiseen sen äärelle, mikä on tai on ollut tärkeää ja arvokasta. Suru kutsuu olemiseen tekemisen ja touhottamisen sijaan, jotta voimme lempeästi päästää irti ja hyvästellä.

Häpeä on vähän hankala ja viekaskin visiteeraaja – se usein lamaannuttaa meidät pois näkyvistä ja kuuluvista, mutta koska se on niin vaikea tunne koettavaksi, me tiedostamattammekin usein touhotamme ja vouhkaamme sen huseeraamalla kuulumattomiin.

Vaikuttamalla tunteisiin vaikutat omaan vireystilaasi. Ja vireystilaasi vaikuttamalla huomaat eroa nopeasti myös tunnetilassasi.

Hengitä, liikuta kehoasi, mene kohti, ilmaise, kurota kontaktiin, kosketa ja aisti.


Laskeudu portaat kellariin ja tutki säilöttyjen purkkien sisältö. Vapauta niiden energia ja pääset kevyemmin askelin nousemaan taas portaita ylös, kohottamaan vireystilaasi sopivalle tasolle – sinne asuttavaan kerrokseen, jossa elämä tapahtuu. Tässä ja nyt.

Kellariakin tarvitaan, sitä ylivireää vinttiäkin, mutta liian kauan aikaa kummassa tahansa alkaa pakottaa päätä, sydäntä ja kehoa. Silloin on hyvä avata ovet, tuulettaa ikkunoita, huutaa maailmalle olonsa, kirjoittaa, tanssia, puhua, maalata, nauraa ja itkeä. Jakaa ja kokea.

Se pitää vireystilan sopivana ja sitä myöten tunteet helpommin käsiteltävinä!

Lue myös nämä

Arjessa pantatut tunteet ovat sitkeitä – ne odottavat lomaasi

Artikkelit

Arjessa pantatut tunteet ovat sitkeitä – ne odottavat lomaasi

Mitä ovat tunnetaidot?

Blogi

Mitä ovat tunnetaidot?

Vilpitön sydämen ilo on loistava matkaopas!

Blogi

Vilpitön sydämen ilo on loistava matkaopas!