Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Tunteet ovat meissä jo kohtulaisina – tunnetaidot syntyvät vuorovaikutuksessa läpi elämän
Tunnemekanismit ovat meissä jokaisessa olemassa synnynnäisesti. Oikeastaan jo kohtulaisina hermostomme reagoi mm. äkillisiin ääniin yhtä lailla kuin helliviin säveliin ja tunnistamme meille usein soitetun musiikin synnyttyämmekin.
Tutkimusten mukaan myös äidin tunnetiloissa erittämät hormonit, kuten pelossa ja huolissa erittyvä stressihormoni kortisoli tai turvassa ja rakkaudellisessa kontaktissa erittyvä mielihyvähormoni oksitosiini, vaikuttavat kohdussa hermostomme rakentumiseen ja reagointiherkkyyteen. Hermosto, pääkeskus aivot mukaan lukien, onkin suurin automaattinen tunne-elimemme, joka toimii alitajuntamme ohjaamana paljon ennenkuin edes tiedostamme tuntevamme jotain.
Tämä koko mekanismi meissä jokaisessa siis on – tunteita tunnemme jokainen. Monenlaisia yhdenkin päivän aikana. Toisiinsa nähden joskus jopa ristiriitaisia – pelkoa ja innostusta yhtäaikaa. Tai kiukkua ja kaipuuta samaa ihmistä kohtaan.
Kuitenkin se, mitä tunteidemme kanssa teemme, miten niitä tunnistamme, ilmaisemme, siedämme, säätelemme ja käsittelemme, opitaan vasta vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja ympäristön kanssa.
Toiset ihmiset ja tilanteet ympärillämme herättävät meissä tunteita – empatiasta ja inspiraatiosta inhoon, pelkoon ja vihaan. Vielä tarkemmin tunteita herättävät tarpeemme, jotka nousevat näissä hetkissä tuntuville. Se, miten näiden tarpeiden herättämien tunteiden kanssa toimimme, opitaan pikkuhiljaa. Monen kohtaamisen, monen ruhjeille menneen kantapään ja monen oivalluksen kautta.
Yksin tekemämme oivallukset ja kirjoista lukemamme opit punnitaan juuri toisten ihmisten kanssa, eritoten ristiriitatilanteissa. Vaikka tietäisin mitä, osaisin analysoida ja olisin tutkinut tutkimuksia, ei niillä ole arvoa ennenkuin alan haparoivin ottein ottaa oppejani käytäntöön.
Juuri nyt. Juuri tässä. Juuri silloin, kun pelottaa, enkä tiedä, mitä sanoisin. Kun suututtaa niin, että tekisi mieli toimia niinkuin aina ennenkin – oksentaa kaikki toisen päälle. Tai jurottaa hiljaa eikä sanoa mitään – toivoa vieläkin, että toinen arvaa tai osoittaa myötätuntoa. Tai että tilanne vaan jotenkin muuten ratkeaisi kuin omat tunteeni puheeksi ottamalla.
Jokainen vuorovaikutushetki on lahja. Oppia itsestämme ja toisesta. Ja harjoitella rakentavia tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Kuunnella itseä ja toista ja ilmaista itseämme.
Jokaisella meistä koko loppuelämä aikaa harjoitella ja oppia – miten mahtavaa!