Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Lapsen biologia kypsyttää taitoja hiljalleen, kaikesta oppien

Olemme syntymästämme asti tuntevia ihmisiä.

Jo pieni vauva tuntee kehossaan tunteita, mutta keinot niiden ilmaisuun ovat vielä rajalliset. Itku ja kehon kaarelle vievä voima ilmaisevat lähipiirille vauvan hankalaa tunnetta ennenkuin verbaalinen ilmaisukyky sana kerrallaan kehittyy.


Vanhempien biologinen halu suojella ja ymmärtää lasta sekä kiintyä häneen auttavat heitä oppimaan itkun eri vivahteita, kehon asentoja, ilmeitä ja olemuksesta aistittavia hienovaraisia viestejä siitä, mitä lapsi kulloinkin tarvitsee.

Syntyy ensimmäinen yhteinen kieli – tunneviestintä ilman sanoja.

Lapsi kehittyy biologialleen uskollisesti, kuitenkin kukin yksilöllisten erojen mukaan.

Biologiseen kehitykseen kuuluu, että tunnesäätelyn taidot kehittyvät samaan tahtiin etuotsalohkon kehittymisen myötä. Se kehittyy meissä yhtenä viimeisimpänä aivojen osana, jopa 25-30 -vuotiaaksi saakka. Suuri osa äideiksi ja isiksi tulevista kypsyttelee siis itsekin vielä omaa tunnesäätelykeskustaan lapsensa syntyessä.


Vaikka kuinka sanoitamme lapsen tunteita ymmärrettäviksi, kerromme omistakin tunteista, autamme lasta rauhoittumaan kuohun keskellä ja välitämme turvan elementtejä, emme voi hypätä biologisen kehityksen yli. Tunnesäätelyn keskus ei kehity nopeammin eikä tehokkaammin, mutta se saa rakentavista ja turvallisista kohtaamisista hyvää mallia rauhoittumisen taitoihin.

Tunteiden säätelyn taitoja lapsi ja nuori harjoittelee tunnetilanteissaan. Harjoittelu tarkoittaa opettelua. Sitä, ettei vielä osaa.

Tunnesäätelyn kohdalla se tarkoittaa, että lapsi ja vielä nuorikin tarvitsee aikuista rinnalleen. Kulkemaan hankalimmissa tunnetilanteissa käsi kädessä, taluttamaan kuohujen yli rantaan. Näyttämään, että tästä selvitään – yhdessä.

Ettei ole kiire, vaan voidaan yhdessä opetella.


Tällaista elämä on. Biologinen vauvanaskel kerrallaan jokainen meistä on kehittynyt omissa tunnesäätelyn ja itsensä rauhoittamisen taidoissaan. Kuka mestariksi kuka vielä haparoiden.


Tunnetaitojen kohdalla tosin mestariuskin tarkoittaa inhimillisyyttä ja sitä, että rohkenee olla tunteva ja tarvitseva, erehtyvä, mutta tunteistaan ja teoistaan vastuullinen inhimillinen ihminen.

Tunnekuohussa jokainen meistä tipahtaa säätelytaitojen portaissa alemmas ja kaipaa itsekin kädestä kiinni pitäjää – joskus jopa syliin ottajaa.

Sekin kuuluu biologiaamme ja ihmisenä olemiseen, vaikka kuinka olisi kätevää itse selviytyä kaikesta. Uskalletaan pyytää kädestä kiinni pitämistä silloin, kun sitä tarvitsemme.

Lue myös nämä

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

Artikkelit

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

Emotionaalinen turvattomuus astuu paikalle kun lapsen kokemus mitätöidään

Artikkelit

Emotionaalinen turvattomuus astuu paikalle kun lapsen kokemus mitätöidään

Sijaisäiti Katri Filppula: Lapsen kanssa ollaan kaikissa tunteissa, eikä osallistumista rajoiteta käytöksen takia

Artikkelit

Sijaisäiti Katri Filppula: Lapsen kanssa ollaan kaikissa tunteissa, eikä osallistumista rajoiteta käytöksen takia