Kirjoittaja Inkeri Meriluoto, Kuvat Inkeri Meriluoto

Kysely kertoo: Työnantajat tukevat usein LTTO-koulutusta

Työnyönantaja on maksanut koko LTTO-koulutuksen joka viidennelle opiskelijalle. Yli puolet opiskelijoista on saanut ainakin jonkinlaista rahallista tukea kouluttautumiseen.

Työnantajat tuntuvat arvostavan Lasten tunnetaito-ohjaajaksi valmistavaa koulutusta, ilmenee tuoreesta Tunne & Taidan tekemästä kyselystä.

Kyselyyn vastasi 79 valmistunutta Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajaa. Heiltä kysyttiin, millaista tukea he olivat saaneet koulutuksen maksuihin työnantajaltaan.

Kyselyn mukaan heistä jopa joka viides oli osallistunut koulutukseen niin, että työnantaja maksoi koko koulutuksen.


Yhtä monen opiskelijan työnantaja oli osallistunut koulutukseen kustannuksiin joltain osin.

Joka neljäs opiskelija oli myös saanut koulutuspäivät palkallisena vapaana. Palkattomalla vapaalla koulutukseen oli osallistunut joka kymmenes opiskelija.

Lue myös nämä

Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Artikkelit

Yksi koulutus, monta ainutlaatuista opettajaa – LTTO-koulutuksessa on neljä vierailevaa kouluttajaa

Kysely kertoo: LTTO-koulutus muuttaa tunnetaitojen ohjaustapoja merkittävästi

Artikkelit

Kysely kertoo: LTTO-koulutus muuttaa tunnetaitojen ohjaustapoja merkittävästi

”Tukee opettajan jaksamista” – Mikkelistä vahva viesti LTTO-koulutuksen annista

Artikkelit

”Tukee opettajan jaksamista” – Mikkelistä vahva viesti LTTO-koulutuksen annista