Tunnetaidot tutuksi jo lapsena. Aamuset 30.1.2019

– Ihminen on jo syntyään tunteva yksilö, joten emme voi ohittaa tunteiden merkitystä päiväkodissa tai työelämässä. Ja mitä vähemmän olemme tunteillemme läsnä, niin sitä huonommin voimme. Kun on lupa olla tunteva ihminen, se vapauttaa energiaa opiskeluun ja työntekoon, kertoo taideterapiaohjaaja ja tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen.

Turun kesäyliopistossa alkaa maaliskuussa lasten ja nuorten parissa työskenteleville suunnattu Lasten Tunnetaito-ohjaajakoulutus, jonka Jääskinen on kehittänyt. Koulutus on ammatillinen täydennyskoulutus ja se on vuoden mittainen ja 40 opintopisteen laajuinen.

Miksi sitten tunteiden tiedostaminen on tärkeää jo lapsena?
– Syvin yhteinen kielemme on tunne- ja tarvetaso, jokainen ihminen tuntee samoja tunteita ja omaa samoja tarpeita. Mitä aikaisemmin lapsi oppii tiedostamaan omia tunteitaan ja käsittelemään niitä, sitä vahvempi itsetuntemus hänelle kehittyy, ja sitä paremmin hän pystyy vaikuttamaan asioihinsa aikuisena.

Jääskinen muistuttaa, että erityisen tärkeää on opetella myötätuntoa ja jämäkkyyttä.
– Olen myötätuntoinen itselleni, kun tunnen näitä tunteita kuten pelkoa tai vihaa. Toisaalta pitää olla jämäkkä, että en oksenna tätä vihan tunnetta tuon toisen päälle. Jos taas anna pelon viedä mukanaan, niin en tee elämässäni mitään. Jämäkkyys ohjaa meitä tekemään asioita pelosta huolimatta sekä asettamaan rajat sekä itselle että muille. Tosin noiden omien sekä muiden rajojen tiedostaminen on välillä todella vaikeaa ja vaatii paljon työskentelyä, jotta ne oppii tunnistamaan.

Tunnetaidot ovat Jääskisen sydäntä lähellä, sillä vuonna 2000 hän koki itse vakavan työuupumuksen ja keskivaikean masennuksen. Terapian kautta hän alkoi tuntemaan itseään sekä tiedostamaan tarpeitaan ja tunteitaan.
– Koen, että olen syntynyt tuntevaksi ihmiseksi vasta aikuisena. Olen miettinyt pitääkö lasten oikeasti havahtua vasta 40-50 vuotiaana ymmärtämään tunteitaan ja itseään. Miksi suomalaiselle naiselle kiltteys ja miellyttäminen on niin tärkeää, ja unohdetaan omat tarpeet?

Tunnetaitojen opettelu kuuluu jo opetussuunnitelmaan. Jääskisen mukaan on tärkeää kuitenkin, että tunnetaitoja opettava aikuinen tutustuu myös itseensä.
– Emme voi ohjata tunnetaitoja, jos emme katso itseämme peiliin. Harjoitteet ovat vain jäävuoren huippu, se syvin löytyy siitä meidän omasta suhteestamme omiin tunteisiimme. Koulutuksissa moni onkin todennut kuinka suuri apu siitä on ollut myös omaan elämään.
Tunnetaitokoulutuksessa opetellaan pysähtymään oman kehon äärelle.
– Tunteet eivät tapahdu vain mielessä, vaan ne koetaan ennen kaikkea kehossa. Jos tutustuu omaan vihaansa, niin saa oman voiman käyttöönsä. Kateus kertoo taas siitä, että tuota minäkin kaipaisin.

Turun kesäyliopistossa alkavanLasten Tunnetaito-ohjaaja -koulutuksen kehittäjä Anne-Mari Jääskinen pitää tärkeänä, että ihminen voi olla tietoinen omista tunteistaan ja tarpeistaan jo lapsena.

Alkuperäinen juttu on julkaistu Aamuset Kaupunkimediat -verkkolehdessä 30.1.2019

Lue myös nämä

Äiti räyhää ja isä piilottaa pelkonsa – monien vanhempien tunnetaidot ovat hukassa ja malli periytyy lapsille, YLE Uutiset 29.4.2018

Meistä mediassa

Äiti räyhää ja isä piilottaa pelkonsa – monien vanhempien tunnetaidot ovat hukassa ja malli periytyy lapsille, YLE Uutiset 29.4.2018

Tunnetaidot opetustyössä – aivotutkija kertoo, miksi opettajan tunnetaidoilla on väliä

Artikkelit

Tunnetaidot opetustyössä – aivotutkija kertoo, miksi opettajan tunnetaidoilla on väliä

Mitä ovat tunnetaidot?

Blogi

Mitä ovat tunnetaidot?