Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Jos maltamme sanoittaa lapselle hänen tunteitaan, tila tunteille avautuu
Onko kiukulle tilaa kuulua ja näkyä? Saako olla pettynyt, vaikkei sille aikuisen mielestä järkevää syytä olisikaan?
Saako liikehtiä innosta ja malttamattomuudesta vai pitääkö ilo tukahduttaa? Saako jännitys näkyä, kun esiintyy ja saako sen sietämiselle tukea?
Miten aikuinen sallii itselleen tunteita, heijastuu usein myös siihen, mitä aikuinen sallii lapselta.
Kun kiellämme lapsen käyttäytymistä tulemme usein huomaamattamme tukahduttaneeksi myös tunteen sen taustalla.
Jos ymmärrämme ja maltamme sanoittaa lapselle sitä, mitä hänestä käyttäytymisen takana aistimme, tila tunteille avautuu ja usein häiritsevä käytöskin muuttuu. Voimme myös lempeästi ohjata lasta sietämään vahvoja tunteita ja toimimaan niiden kanssa muitakin kunnioittavalla tavalla.
Tukahduttamisen ja ohjaamisen välinen ero voi olla hiuksenhieno.
Siksi tunteiden sanoittaminen on tärkeää.
”Olet niin innoissasi, ettet malta edes pysyä paikoillasi! Tehdäänpä näin, niin muutkin saavat rauhan valmistautua haluamallaan tavalla.”
Mieleemme on rakentunut tapa sallia tai olla sallimatta tunteemme siitä, miten meitä on tunnetilanteissa kohdattu ja kohdeltu.
Riittää, että tulemme pääosin kuulluiksi meille tärkeissä kohdissa. Silloin on suuremmat mahdollisuudet myös aikuisena sallia itsensä tuntea hankaliakin tunteita niitä tukahduttamatta tai ohittamatta.