Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Tunteet puskevat toimimaan
Vielä edelleen käytämme tunteista usein puhekielessä jaottelua negatiivisiin ja positiivisiin.
Yleisesti jo onneksi ymmärretään, että kaikki tunteet kuitenkin on hyvä sallia, vaikka lapsillekin opetamme, ettei niiden vallassa kannata eikä voi toimia miten tahansa.
Siitäpä elinikäisessä oppimisessa paljolti onkin kyse. Koittaa oppia sietämään tunteen meissä herättämiä impulsseja ja olla toimimatta liian äkkiväärästi, liian voimakkaasti tai liian sisäänpäin kääntyvästi, jähmettävästi.
Kyetä toimia rakentavasti tunteestaan huolimatta.
Jako negatiivisiin ja positiivisiin tunteisiin antaa kuitenkin melko painavan leiman siitä, että osa tunteista olisi kuin olisikin negatiivisia. Kiellettyjä, karteltavia, välteltäviä. Että sellaisen kunnon kansalaisen tavoite olisi pysyä vain niissä positiivisissa tai ainakin lähtökohtaisesti kurkotella sellaisia kohti, niistä ”negatiivisista” huolimatta.
Tällaisella ajatuksella helposti ohitamme sen hankalalta tai raskaalta tuntuvan tunteen viestin. Ikäänkuin sellainen tunne tulisi vain kiusaksemme ja ainoa tavoite olisi voittaa se pysähtymättä sen kummemmin sen äärelle.
Entä jos ihan jokaikinen tunne onkin ystäväsi?
Navigaattori elämän myrskyissä.
Entä jos ihan jokaikinen tunne tuokin tietoisuuteesi tärkeää viestiä siitä, mitä juuri nyt tarvitsisit? Entä jos juuri siksi olisikin tärkeää ottaa vastaan juuri niitä ”negatiivisia” tunteita?
Olla niiden kanssa, hengailla hetki hengitellen. Kuulostella, mitä kaikkea niiden alla itsessä onkaan elossa – mikä kaikki kaipaa sisällä tulla kuulluksi? Mikä on jäänyt huomiotta?
Mitä suurempi aalto, sitä syvemmältä se kuohii pohjasta tarpeita kuuluviin.
Tunteissa on valtava määrä energiaa. Sen tunnistaa jokainen voimakkaan tunteen itsessään kokenut. Tuolla voimalla tunne koittaa ohjata sinua toimimaan. Kohti mielihyvää, poispäin mielipahasta. Kohti turvaa, pois uhasta ja vaarasta.
Joskus tietenkin tunne on tilanteeseen nähden suhteettomankin voimakas, koska voimakkaan tunteen ylös noustessa, nousee pinnan alta usein myös moni siihen liittyvä aiempikin tunne ja kokemus. Vanavedessä, samassa imussa. Kaksi yhden hinnalla.
Kun voimakas tai pienempikin hankala, kiusallinen tai epämukava tunne seuraavaksi hiipii sisuksistasi tietoisuuteesi, ohjaakin hengityksesi siihen.
Anna tunteen tuntua, tekemättä sille mitään. ”Näin on nyt.” ”Mitähän tämä tunne haluaa minulle kertoa? Millaisia tarpeita tämän alla tunnistan?” ”Miten voisin mennä niitä kohti rakentavasti?” ”Miten tuoda itselleni tähän turvaa, mistä pyytää tukea – itseltäni tai toisilta?” ”Miten valitsen toimia nyt?”
Tunne kääntyy toiminnassamme tuhoavaksi vain, jos ohitamme sen viestit, emmekä ymmärrä tarpeita sen alla.
Silloin annamme tunteen pinnan ohjata, oksennamme tai patoamme tunteen tutkimatta sen alla elävää elämää ja kauniita inhimillisiä tarpeita, jotka saavat aallot pinnalle aikaan.
Tunteen syvemmän viestin näin ohittamalla se pakahtuu sisällemme ja purskahtaa ennemmin tai myöhemmin voimalla ulos – ehkä toisille kohtuuttomastikin.
Voisimmekohan jo luopua tunteiden jaottelusta negatiivisiin ja positiivisiin – ihan siellä puhekielessäkin? Puhua vaikkapa hankalista ja raskaalta tuntuvista tai mukavilta ja kevyeltä tuntuvista tunteista sen sijaan?
Millainen tunne sinun sisälläsi on nyt? Raskasta vai kevyttä sarjaa?