Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Merkittävin asia ihmisenä olemisessa on tunteet – ne tekevät sinusta sinut

Mitä sinä olet tuntenut tänään?

Tunteesi tekevät sinusta sinut. Ainutlaatuisen, kokevan ihmisen. Kokemuksiisi ainutlaatuisesti reagoivan. Sen iloa, kipua, hämmennystä, pettymystä, ärtymystä ja riemua kokevan tyypin, joka olet.

Ei ole kahta tismalleen samanlaista kokemusta samasta tilanteesta. Vaikka tismalleen samassa tilassa olisimme, tismalleen samalla hetkellä.


Sinun tunteisiisi vaikuttavat monet tekijät sinussa. Temperamenttisi, sen hetkinen vireystilasi, elossa olevat tarpeesi ja ennenkaikkea aiemmat kokemuksesi, joiden kautta olet oppinut toimimaan jollain tavalla tunteidesi kanssa. Hyväksyen, tukahduttaen, ymmärtäen, kieltäen, välttäen tai ehkä jopa rakentavasti ilmaisten. Tämä usein alitajuinenkin toimintatapa voi herättää sinussa jälleen uusia tunteita, vahvistaa tai säätää pienemmälle jo olemassa olevaa, tällä hetkellä kokemaasi.

On viisautta ja harjoittelua vaativaa osata valita toimintansa ja ajatuksensa kunkin tunteen kannalta omaa ja siten myös toisten hyvinvointia palvellen.


Aina emme siihen pystykään – ihmisiä kun olemme.


Tunteisiisi vaikuttavat myös muut paikalla olevat ihmiset ja heidän tapansa toimia ja reagoida tilanteeseen ja sinuun. Aikuisena olemme aina erityisessä asemassa opettamassa lapsille tunteiden kanssa toimimista oman esimerkkimme ja toimintamme kautta.

Onneksi tunteiden kanssa toimimista voi kehittää ja harjoitella koko elämämme ajan! Tilaisuuksia siihen saamme joka päivä, sillä tunteet ovat läsnä meissä koko ajan.

Mitä tunteita sinä olet tänään kokenut? Kommentoi alle ja katsotaan, millainen tunteiden kavalkaadi saadaan viikonloppuun kuuluville!

Lue myös nämä

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

Artikkelit

On sitä ennenkin selvitty – mihin tarvitaan erillistä tunnekasvatusta? Osa 2/2

Asenteena ihme

Meistä mediassa

Asenteena ihme

”Raivoavien teinien asiantuntija” Anne-Mari Jääskinen kertoo, miten arjen taisteluista selvitään – Ja miten se auttaa lapsia myös tulevaisuudessa. HS 23.1.2019

Meistä mediassa

”Raivoavien teinien asiantuntija” Anne-Mari Jääskinen kertoo, miten arjen taisteluista selvitään – Ja miten se auttaa lapsia myös tulevaisuudessa. HS 23.1.2019