Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen
Vasta kun tunteita voi aidosti alkaa kokea, voi niiden säätelyäkin alkaa harjoitella
Niin kauan kun opetamme lapsia tunnetaitoihin lasta ylemmältä tasolta, opettajina, eivät lapset pysty sisäistämään todellisia tunnetaitoja.
Tunteita ei opita neuvomalla vaan kokemalla itse, oivaltamalla omista kokemuksista. Niistä ei-niin-hyvin menneistäkin ja etenkin niistä.
Kun olemme itsellemme rehellisiä, uskallamme katsoa myös sitä ei-niin-ammatillisesti toimivaa kasvattajaa meissä.
Kun olemme katsoneet kipujamme ja haasteitamme silmästä silmään, meissä on enemmän inhimillistä tilaa kohdata myös lapsi yhtä keskeneräisenä ja vajaana. Ei-aina-oikein toimivana. Inhimillisenä ja tuntevana. Elämää opettelevana lapsena.
Emme odota rauhoittumista ennenkuin itse autamme lasta rauhoittumaan myötäelävästi. Emme odota tunteiden säätelyä ennenkuin itse säätelemme omia tunteitamme niin, että meistä on tukemaan myös lapsen tunteiden säätelyä.
Emme odota sellaista, mihin emme itsekään inhimillisesti tunnekuohuissa kykene. Emme odota anteeksipyyntöä silloin, kun lapsi on vielä itsekin loukkaantuneessa tilassa ja kaipaa ensin oman kokemuksensa kuuntelemista. Emme odota hujan hajan menneen huoneen siivoamista ennenkuin itse tunne on otettu vastaan ja puhalleltu pois.
Kun laskeudumme tunnetasolla yhteyteen lapsen kanssa, hän rohkaistuu ilmaisemaan itseään rehellisemmin ja luottavaisemmin.
Silloin lapsi vapautuu oikein olemisen paineesta siihen, mikä itselle on totta, vaikkei se kaikkien hyvien sääntöjen mukaan menisikään.
Vaikka pitäisi olla kiitollinen saamastaan lahjasta, onkin lupa kokea pettymystä siitä, ettei oma odotus toteutunutkaan. Vasta silloin tunteita voi aitoina ja elävinä kokea ja kohdata. Ja vasta silloin niiden kanssa toimimista voi aidosti harjoitella.
Ihmisen kokoinen elämä on juuri oikea, ihmisen kokoisine tunteineen kaikkineen. Ollaan ihmisiä niin, että lähellämme on hyvä, ei paineistettu olo olla.