Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Voin palata siihen, mitä on ollut ja voin tehdä siitä tulevaisuuteni

Kun elämä on liian raskasta koettavaksi kaikin aistein tässä hetkessä, voivat toiveet ja unelmat paremmasta tulevasta kannatella pahimman yli. Kauniissa muistoissa voi pysähtyä ja lohduttautua.

Ihmisellä on syystä kyky unelmointiin ja muistelemiseen. Kumpikin taito ohjaa meitä kiitollisuuteen ja myönteiseen oloon omalla tavallaan. Tulevaisuuden unelmat saavat meidät innostumaan ja kokemaan iloa jo ennakkoon.

Ilo taas ohjaa toimimaan niin, että unelma voi toteutua.

Kaikkein raskaimmissa hetkissä on kuitenkin vaikea nähdä toivoa. Silloin pelkkä hengitykseen keskittyminen, henkäys kerrallaan vie eteenpäin. Askeleen eteenpäin tuskasta.

Hengitys kerrallaan kuljetan itseäni kohti toivoa, luottamusta ja iloa.

Ja sitten, jonkin henkäyksen kohdalla huomaan, että muistan jo hetkiä, kun olen ollut iloinen. Olen ollut – voin siis olla jatkossakin.

Voin palata siihen, mitä on ollut ja voin tehdä siitä tulevaisuuteni, oli tämä hetki millainen tahansa.

Lue myös nämä

Emotionaalinen turvattomuus astuu paikalle kun lapsen kokemus mitätöidään

Artikkelit

Emotionaalinen turvattomuus astuu paikalle kun lapsen kokemus mitätöidään

Tunnetaitojen harjoittelu on monien taitojen summa

Blogi

Tunnetaitojen harjoittelu on monien taitojen summa

Ilta-Sanomat 21.6.2017: Vältä perheen kesälomaraivo – asiantuntijan 9 vinkkiä hyvään lomafiilikseen

Meistä mediassa

Ilta-Sanomat 21.6.2017: Vältä perheen kesälomaraivo – asiantuntijan 9 vinkkiä hyvään lomafiilikseen