Emotionaalinen kuormitus kahden vuoden poikkeusaikana on kohdistunut meihin jokaiseen.

Ammattilaisena olet ehkä kuormittunut ennakoimattomuuden, erilaisten huolten ja venymisen alla. Luultavasti olet nähnyt poikkeusaikojen kuorman purkautumista myös niistä lapsista ja nuorista, joiden äärellä työskentelet?

Aina vaan jatkunut uuteen asettautuminen, uusien ohjeiden ja uusien työtapojen opettelu, lasten ohjeistaminen ja lasten tunteiden vastaanottaminen, kollegoiden väsymisen todistaminen tai oman väsymyksen kanssa eläminen ovat vaatineet meiltä paljon. Kohtuuttomastikin.

On voinut olla vaikeaa koittaa jaksaa vielä ja vielä vaan. Sopeutua ja kannatella, kuulla ja kohdata. Itseä. Lapsia, nuoria ja kollegoita. Vanhempia. Omia läheisiä ja rakkaita.

Poikkeuksellisessa ajassa koemme monenlaista. Huolta, turhautumista, kiukkua, pelkoa, väsymystä, ärtymystä, keinottomuutta, ehkä toivottomuuttakin. Tunne-elämä voi olla tuntunut jo pitkään harmaalta tai itseään toistavalta, ehkä yhdeltä ärtymyskehältä? Tai ehkä tunteet ovat turtuneet kokonaan?

Siltä tuntuu – laimealta tai piikikkäältä, kun ei ehkä pitkään aikaan ole ollut voimavaroja jaksaa iloita tai viedä itseään keveyttä ja toivoa kohti. On ehkä vain jotenkuten selvinnyt. Se turruttaa.

Toisaalta voi olla niinkin, että aika on kirkastanut omia arvoja ja on noussut tarve toimia vahvemmin niiden mukaan. Vaalia yhteyttä ja läheisyyttä niinkuin se on ollut mahdollista. Tai ehkä aika on herättänyt yksinäisyyttä ja surua?

Ehkä oma palautuminen on ollut hankalaa tai siitä on halunnut uljaammin pitää huolta. Niin tai näin, tunteita on, turtumuksenkin alla!

Isot tunteet jo itsessään väsyttävät ja joskus niiden turruttaminen tuntuu helpommalta kuin niiden läpieläminen.

Väsymystä, herkästi reagoimista ja turhautumista on aistittavissa nyt monella suunnalla. Normaalia emotionaalisen kuormituksen näkymistä pitkään jatkuneessa epänormaalissa tilanteessa.

Miten vaikeaa silloin onkaan olla lempeä ja myötätuntoinen itselle ja toisille! Ja miten paljon juuri silloin myötätunto voikaan helpottaa.

Hengittäisikö sitä just nyt pitkään – ihan vain itselleen? Silittäisikö ja sanoisi, että vau, miten hienosti oletkaan selvinnyt, jaksanut tämän kaiken!
Tuntisiko sitten taas?

Lue myös nämä

Tylsyys. Pitkästyminen. Oleminen. Juuri niistä hetkistä syntyy uutta ja inspiroivaa!

Blogi

Tylsyys. Pitkästyminen. Oleminen. Juuri niistä hetkistä syntyy uutta ja inspiroivaa!

Elämä tapahtuu tasapainoa hakevan liikkeen kautta

Blogi

Elämä tapahtuu tasapainoa hakevan liikkeen kautta

Kun rajojaan naulaa selkeästi näkyviin, alkaa syntyä tilaa olla lempeä

Blogi

Kun rajojaan naulaa selkeästi näkyviin, alkaa syntyä tilaa olla lempeä