Kasvaminen ihmisenä on… Miten sä täyttäisit tuon lauseen? Millaista kasvaminen on sulle?
Väistämätöntä, toivottavaa, haastavaa? Inspiroivaa, kipeää?

Kasvamme läpi elämämme. Itsemme kanssa, parisuhteessa, työelämässä, vanhempana ja mitä erilaisimmissa rooleissa. Prosessi on aina henkilökohtainen, sisäinen kokemus tunteineen. Epävarmuuksineen, innostuksineen, pelkoineen ja pohdintoineen. Ehkä tuskastumisineenkin. Miten tässä tulisi toimia? Miten tämä kuuluisi hoitaa?

Kasvamiseen kuuluu oppiminen. Kurottautuminen alueille, joissa ei ole aiemmin ollut. Tai toimiminen tutuillakin alueilla, mutta tavalla, jota ei aiemmin ole tehnyt.

Uskallanko? Vai jäisinkö vaan tähän? Turvalliselle rannalle. Odottaisin, että joku tuuppaisi tai veneen pohja lahoaisi. Että olisi pakko lähteä, kun ei voisi enää jäädäkään.

Kasvaminen on uskaltamista olla tilanteissa, missä ei aiemmin ole ollut. Rohkeutta opetella. Sietää osaamattomuutta ja tietämättömyyttä, ennenkuin uusi alkaa rakentua itseen. Lähemmäksi selkärankaa.

Usein se tarkoittaa myös epäonnistumisista oppimista, sinnikkyyden vahvistamista ja uskon kirkastamista. Vielä mä onnistun!

Kasvukipujen keskellä oleminen helpottuu, kun uskaltaa luottaa elämän kannatteluun. Siihen, että tämänkin haasteen, jännityksen tai epävarmuuden läpieläminen palvelee jotain myöhempää.

Opin ja saan varmuutta – kokemusta selviämisestä ja omasta pystyvyydestäni. Jos ei muusta, niin siitä, että selviän silloinkin, kun tuntuu, etten osaa tai mokaan. Siitäkin elämä jatkuu.

Ilman kasvua me ihmiset jämähtäisimme. Kuluttaisimme puhki omat erinomaiset ajatuksemme. Osin siksikin kohtaamme elämässä myös kriisejä. Pääsemme kasvamaan tahtomattammekin. How sweet is that?

Kasvamisen myötä näkökykymme laajentuu, uinunut potentiaalimme pääsee käyttöön, resilienssimme kasvaa ja suhtautuminen asioihin usein leppoistuu. Ymmärrämme elämää, itseämme ja toisiamme laajemmin.

Mikä sulla on ollut tuskaisinta ja mikä inspiroivinta kasvua?

Muistatko vielä sitä kasvun paikkaa, mistä et olisi uskonut selviäväsi? Ja selvisit kuitenkin. Tietenkin.

Entä millaisia tunteita ja ajatuksia sulla liittyy kasvamiseen?

Lue myös nämä

Blogi

Jokainen meistä aikuisista on kasvanut aikuiseksi tavallaan – ja niin kasvaa nuoresikin

Blogi

Jokainen meistä aikuisista on kasvanut aikuiseksi tavallaan – ja niin kasvaa nuoresikin

Pelon kaunein tehtävä on suojella elämää

Blogi

Pelon kaunein tehtävä on suojella elämää