Kirjoittaja Anne-Mari Jääskinen

Uhittelun suojiin kätkeytyy pelkoa

Kun pelko herää hälyttämään vaarasta ja uhan olemassaolosta, nousee viha usein salamannopeasti puolustamaan tunneserkkuaan. Näin käy usein myös hämmennyksen ja epävarmuuden, pettymyksenkin hetkillä.

Viha-tunteen kautta pääsemme käsiksi omaan voimaamme. Siihen, jonka on tarkoituskin toimia meissä puolustavana ja eteenpäin vievänä, toimintaan puskevana voimana. Saatamme vihapiikissä tuntea ennenkokematonta voimaa ja kyvykkyyttä toimia itsellekin yllättävillä tavoilla. Puolustaa omia tai toisten rajoja.


On inhimillisesti paljon helpompaa puolustaa jotain itselle tärkeää vihan voimalla kuin asettumalla tarvitsevana ja tunteissaan auki, herkkänäkin toisen eteen. ”Näin paljon tämä minulle merkitsee.” ”Näin paljon pelkään, että menetän tämän/sinut/sen.” ”Näin hämmentynyt olen, kun en ymmärrä, mitä tässä tapahtuu.” ”Näin epävarma, kun en näe vielä, miten tässä voisi toimia.” ”Voisitko kuulla minua ja sitä, mitä tarvitsen nyt?”

Tunteissaan auki oleminen ja itsensä toiselle näyttäminen, saati selkeä ja rehellinen ilmaiseminen vaatii rohkeutta.


Kun pelko on herännyt, on rohkeuskin usein kadonnut paikalta. Siksi inhimillisesti tarvitsemme viha-tunteen kautta löytyvää voimaamme. Tarvitsemme rohkeutta, jota viha-tunteen kautta koemme saavamme.

Myös lapsi tai nuori, joka on epävarma, hämmentynyt, häpeissään, loukkaantunut, pettynyt tai vaikkapa peloissaan, purkaa olonsa usein aggressiivisen käytöksen, hyökkäämisen tai huutamisen kautta. Hän hakee voimaansa puolustaakseen itseään, varmistaakseen oikeutuksen omalle tarpeelleen ja kuulluksi tulemiselleen.


Mitä enemmän aikuisena tutkit omia kiukun, ärtymyksen, vihan ja raivon hetkiä, sitä enemmän ymmärrystä itsellesi itsestäsi saat. Mitä kaikkea niiden tunteiden alla ko. hetkissä olikaan, mikä kaikki halusi tulla kuulluksi ja kohdatuksi? Mikä sai minut tarttumaan vihaan? Mitä pelkäsin, että tapahtuu, jos ilmaisisinkin syvemmät tunteeni ja tarpeeni? Löydänkö ehkä jonkin uskomuksen, ehkä kokemuksenkin, ettei minulla ole oikeutta, mahdollisuutta tai tilaa tulla kuulluksi? Ja ettei se kuitenkaan johda mihinkään hyvään?

Mitä enemmän omaa vihan ja kiukun ilmaisemistasi tutkit ja ihmettelet sen alta löytyvää, sitä paremmin pystyt löytämään itsestäsi ymmärrystä myös lapselle tai nuorelle, joka vihallaan edessäsi kipunoi. Vihan alla on hyvin usein kipua ja kärsimystä, joka kaipaa tulla kuulluksi ja vastaanotetuksi, ymmärretyksi. Sen kautta vihakin usein sulaa pois, koska sille ei enää ole tarvetta.

Oh, miten mielenkiintoinen tutkimuskohde tuo viha!

Lue myös nämä

Häpeän takaa löytyy todellinen minä Osa 2

Artikkelit

Häpeän takaa löytyy todellinen minä Osa 2

Pelon kaunein tehtävä on suojella elämää

Blogi

Pelon kaunein tehtävä on suojella elämää

Tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen: ”Vanhemman kyynisyys voi nousta pintaan nuoren rakastuessa” Vauva.fi 24.4.19

Meistä mediassa

Tunnetaitokouluttaja Anne-Mari Jääskinen: ”Vanhemman kyynisyys voi nousta pintaan nuoren rakastuessa” Vauva.fi 24.4.19